Tänään aamulla aloitin asunnon etsimisen marssimalla Galwayn yliopiston asuntotoimistoon. Tänään illalla päätin asunnun etsinnän kättelelemällä tulevaa vuokraisäntää. Oikein naurattaa miten helposti kaikki lopulta järjestyi. Olin yliopistolla joskus vähän ennen yhtätoista. Asuntoimiston väen mukaan lukukauden viipyvän vaihto-oppilaalla voi olla vaikea löytää asuntoa, sillä vuokranantajat vuokraavat mieluummin asuntonsa koko lukuvuoden ajaksi. Tämä on sinänsä täysin ymmärrettävää. He suosittelivat minulle, että etsisin yhdessä asuntoa lukukauden viipyvien vaihtareiden kanssa. He antoivat minulle erään hollantilaisen tytön numeron, joka oli samanlaisessa tilanteessa kanssani. Ajattellin, että voisin hyvinkin soittaa hänelle myöhemmin päivällä, jahka olisin ensin vähän tarkastellut tarjontaa tarkemmin. Jätin myös oman numeroni asuntotoimistoon.
Istuessani hostellissani lounalla upouuteen Vodafonen liittyymäni soitti vieras numero. Langan päässä oli saksalainen erasmusopiskelijapoika Arthur, joka oli etsimässä asuntoa saksalaisen tytön Miran ja edellä mainitun hollantilaisen tytön Dannyn kanssa. He halusivat tietää haluaisinko liittäytyä mukaan porukkaan porukkaan, jotta voisimme etsiä neljälle hengelle tarkoitettuja asuntoja ja pääsisinkö tapaamaan heitä saman tien. Olin jokseenkin ällikällä lyöty, mutta sain kuitenkin sanottua, että olen ilomielin porukassa mukana. En ollut ollenkaan odottanut, että tämä järjestyisi näin helposti.
Tapasin uudet potentiaaliset kämppikseni yliopistolla ja he suosittelivat minulle pyörän hankkimista. Arthur ja Mira olivat sen jo tehneet ja he tiesivät näyttää minulle ja Dannylle liikkeen josta saisimme pyörät hankittua. En ole erityisemmin pyöräilyä Suomessa harrastanut, mutta ajattelin, että tämä olisi varmasti helpoin tapa liikkua kaupungin alueella. Ostin käytetyn maastopyörän 120 euron hintaan. Diili on siinä mielessä oikein hyvä, että saan hinnasta puolet takaisin, jos palautan pyörän joulukuussa ennen lähtöäni. Kaupungissa ei tietenkään ole pyöräteitä ja vasemmanpuoleinen liikenne on jotain täysin luonnonlakien vastaista, mutta mitäpä tässä turhia arastelemaan.
Uudet ystäväni olivat katselleet jo asuntoja edellisinä päivinä ja olivat sopineet muutamasta näytöstä tällekin päivälle. Pari ekaa näyttöä meni aika puihin, mutta illan viimeisenä näyttönä meillä oli ohjelmassa yhden paritalon katsastaminen. Tämä on myös talo, johon muutamme jo niinkin pian kuin huomenna! Se, että olemme kaikki viipymässä vain syksyn vaati hieman suostuttelua ja neuvottelua ja vuokraisäntämme Vincent juttlee vielä vaimonsa kanssa, mutta asiat tuntuivat varsin selviltä, enkä jaksa uskoa, että tämä enää kaatuu. Asunnossa on kaksi kerrosta. Alakerrasta löytyy olohuone, wc, keittiö ja ruokahuone sekä pesutupa. Yläkerrassa on neljä makuuhuonetta ja kylpyhuone. Lisäksi meillä on oma takapiha puutarhavajoineen. Vuokran hinta on hieman huonejaostamme riippuen n. 300 euroa kuukaudessa, sillä makuuhuoneiden koissa on eroja. Tähän tulevat lisäksi päälle sähkö- ja öljylasku. Asunto tuntui olevan täysin remontoitu ja irlantilaisen mittakaavan mukaan priimakunnossa. Jos nyt jotain huonoja puolia pitää etsiä, niin asunto sijaitsee kohtuullisen kaukana keskustasta eikä yliopistokaan nyt ole aivan kulman takana. Pyörällä matka taittuu kuitenkin varsin joutuisasti ja keskustaan kävelee tarpeen vaatiessa arviolta ehkä noin puoli tuntia. Bussiyhteyksistä ei ole minkäänlaista havaintoa, mutta olen saanut jotenkin sellaisen kuvan, että ne eivät ole tässä kaupungissa mitään päätä huimaavia.
Asia jota stressain varmaan eniten vaihtosyksyssä ratkesi ilman, että minun tarvitsi tehdä oikeastaan mitään asian eteen. Jännää, miten asiat joskus järjestyvät, mutta eipä tässä voi muuta kuin hymyillä. Ellei Vincentin vaimo ala hankalaksi, niin huomenna lienee bileet tiedossa. :)
Mikäli on tarvetta saada minut puhelimitse kiinni ennen joulua, niin numeroni on +353872192178.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Siellähän näyttää kaikki menevän oikein mallikkaasti! Kämppä kuulostaa hyvältä, myös vierailumahdollisuuksia ajatellen. Älä nyt kuitenkaan siellä liian liikunnalliseksi herkeä.. Palautin juuri kesäesseen (viikon myöhässä), enää kandi jäljellä :) sitten alkaa täälläkin lähtö lähestyä.
Heisan Oraakkeli! Irlanti on selkeäsi sun maa, koska onnesi (lukuisia varastettuja tavaroita, aseellinen ryöstö...) on kääntynyt vallan :).
Tämä toinen epäonnen lintu, eli siis allekirjoittanut, ei usko omaan onnenkantamoiseensa juurikaan - lähettelen teille sitten kauhukuvia torakoistani.
Edellisen kirjoittajan tavoin enää kandi jäljellä! Pöytäkirjat tulostettu ja kesätentti heittämällä läpi. Hurraa! - riksu javascript:void(0)
Publish Your Comment
Hyvää duunia! Missä lähin pubi? Ihan näin vierailua ajatellen ja hyvinvointiasikin. :) Jaan myös mikon huolen liiasta liikunnallisuudesta, älä nyt ainakaan liian lähellä vesistöjä fillaroi, ettet tipu ja huku. :) Voikohan sinne ottaa koiran mukaan vierailulle, meille tulee nyt sitten yksi sellainen syyskuun puolessa välissä, ehkä se jää hoitoon. Juovatko siellä paikalliset koirat Guinnesiä? Laukunpolttaja Katri olisi myös kiinnostunut lähtemään mukaan katsastamaan sua Irlantiin.
Lähetä kommentti