Järjestellessäni matkaa torstaina huomasin, että yhteydet Galwayn ja Belfastin välillä eivät ole päätä huimaavia. Matka Belfastiin kestäisi 7 tuntia ja bussia olisi vaihdettava kahteen otteeseen. En kuitenkaan antanut tämän lannistaa, vaan kahdeksalta perjantaiaamuna läksin kotoa kävelemään kohti bussiasemaa. 7 tuntia on kuitenkin lyhyt matka verrattuna 22h bussimatkoihin, joita teimme esim. vuodenvaihteessa Etelä-Amerikassa... Aamuherätys ei ollut niitä kaikkein miellyttävimpiä, sillä olin edellisenä iltana ollut Elinan, helsinkiläisen biologian opiskelijan, kanssa Roisin Dubhissa katsomassa japanilaisen post-rock bändin, LITEn, keikkaa. Keikka oli täyttä rautaa, mutta unet jäivät hieman vähiin. Viimeistään tämän keikan jälkeen voin sanoa, että olen löytänyt kantabaarini. Tälläkin viikolla olisi pari kiinnostavaa keikkaa tiedossa, mm. suomalainen indiebändi Rubik.
Chekattuani itseni sisään hostelliin lähdin kuikuilemaan kaupungin keskustaa. Belfastissa on asukkaita vajaat 300 000 ja keskusta tuntuu ihan kunnon suuren kaupungin keskustalta. Pohjois-Irlanti on osa Isoa-Britanniaa ja valuutta on näin ollen luonnollisesti Sterling. Tämä aiheutti pientä päänvaivaa joutuessani laskeskelemaan kolikoita, sillä en halunnut, että minulle jää kasa puntia kouraan, kun palaan Galwayhin. Kovinkaan paljon en kuitenkaan jaksanut perjantaina kierrellä, sillä tarkoituksenani oli tehdä lauantaina pitkä kävelykierros syvälle Länsi-Belfastin uumeniin. Illan käytin tämän retken suunnitteluun.
Kaupungintalo
Queens University
Jonkin aikaa 1600-luvulla Englannin tasavaltaa sisällissodan jälkimainingeissa hallinneen Oliver Cromwellin mukaan nimetty katu. Hänen mukaansa on tuskin nimetty ainoatakaan katua rajan eteläpuolella, sillä hänen Irlannin "vierailuansa" 1600-luvun puolivälissä pidetään yhtenä maan historian pahimmista tuhoista. Yksi pahmmista loukkauksista, mitä Irlannissa voi sanoa on kuuleman mukaan "Oliver Cromwell was a good man".
Aamupalan jälkeen lähdin lauantaina kuitenkin ensiksi shoppailemaan. Visa vinkui. Ostin Irlannin historian vuosien 1600-1972 väliltä käsittävän kirjan, sekä Rage Against The Machinen t-paidan, josta olin jo vuosikaudet haaveillut. Tämän jälkeen lähdin Lonely Planetin kanssa vaeltamaan kohti katolisten asuttamaa Falls roadia. Ensiksi vastaan tuli Divis Towerin torni, jonka ylimmistä kerroksista turvallisuus joukot ovat aikanaan (en tiedä tekevätkö niin yhä) valvoneet Länsi-Belfastin aluetta. Alueen kiinnostavinta antia olivat kuitenkin odotusten mukaisesti poliittiset seinämaalaukset ja muistomerkit, joita oli joka puolella. Kiinnostava ykstyiskohta oli myös katolisen ja protestanttisen alueen erottava "Peace line", muuri jonka britit pystyttivät 1970. Vaikka konflikti on tänä päivänä enemmän tai vähemmän historiaa, on muuri edelleen pystyssä ja sen portit ovat öisin kiinni.
Divis Tower
Katolisella alueella näkyvimmin olivat esillä IRAn vuoden 1981 nälkälakossa kuolleet 10 vankia ja kaikkein näkyvimmin ensimmäisenä kuollut liikkeen johtaja Bobby Sands. Juuri ennen kuolemaansa Sands oli valittu vaaleissa Lontoon parlamenttiin. Vangit olivat kapinoineet sitä vastaan, että heiltä oli brittien toimesta viety poliittisten vankien status. Oli selvää, ketkä olivat paikallisten sankareita ja ketkä konnia. Vieraillessani Sinn Feinin myymälässä, josta ostin Sandsin kuvalla varustetun kahvikupin, näin julisteita, joissa oli Margaret Thatcherin kuva ja alla teksti "wanted for murder of Irish prisoners". Päästäkseen sisälle liikkeeseen oli soitettava ovikelloa. Ihmettelin tätä ensin hieman, kunnes minulle valkeni, että tämä on puhdas turvallisuuskysymys. Yleinen ilmapiiri alueella tuntui kuitenkin varsin iloiselta ja positiiviselta. Käydessäni syömässä herkullista kotiruokaa alueen sosiaalisen toiminnan keskipisteessa katolisessa kulttuurikeskuksessa tunsin oloni levolliseksi ja saatoin rentoutua ja kuunnella nurkassa jammailevaa muusikkoja. Vaellukseni Belfastin katolisella puolella päättyi hautausmaalle, jonne mm. em. nälkälakkolaiset ovat haudattu. Harmikseni en kuitenkaan onnistunut paikallistamaan heidän hautoja. Alla kuvia katolisten Falls roadilta.
Maalaus "solidaarisuuden muurilta". Muurilla oli maalauksia liittyen mm. Irakin sotaan, Kuubaan ja Palestiinaan.
IRAn O-kompanjan 2. pataljoonan kaatuneiden muistomerkki
IRA-ikoni, 1981 kuollut Bobby Sands
Kaatuneiden muistolaattoja oli paljon (RUC oli 2001 kuopattu pahamainen Pohjois-Irlannin poliisilaitos)
Sinn Feinin toimisto
Tämän ravintolan edessä Bill Clinton ja Sinn Feinin johtaja Gerry Adams kättelivät historiallisesti 1995
Vapaata Irlantia julistava maalaus. Käsinmaalattu "RPG Avenue" ei tarkoita, että alueella asuisi roolipelaajia, vaan RPG tarkoittaa tässä yhteydessä "Rocket-propelled granade". Tältä kadulta IRAn sotilaat saattoivat hyvin tulittaa vastapuolen sotilastukikohtaa.
Poliisin kumiluodeista surmansa saaneiden muistoa kunnioittava seinämaalaus
Nälkälakkolaisten (eli "H-Blockin") muistomerkki
Yleiskuvaa Falls roadilta. Kirkon näköinen rakennus on katolilaisten irlanninkielinen kulttuurikeskus
Jälleen nälkälakkolaisia tukeva maalaus
Nähtyäni Falls roadin suuntasin kohti protestanttien asuttamaa Shankill Roadia. Edellä mainitun muurin tähden jouduin kiertämään varsin pitkän lenkin ennen kuin löysin avoimet portit ja reitin päästäkseni tänne. Alla kuvia tästä surullisesta muurista.
Päästyäni Shankill Roadille näky oli liioittelematta täydellisen tyrmäävä. Olin toki odottanut näkeväni konfliktin toisen puolen ja protestanttisia seinämaalauksia ja muuta propagandaa, mutta en ollut odottanut näkeväni katua, jonka yllä kulkevat tuhannet pienet Ison- Britannian liput, Union Jackit. Katolisella alueella liehui Irlannin trikolori, mutta tämä oli huomattvasti hillitymmin esillä ja alue tuntui jotenkin sympaattiselta. Shankill Roadin räikeä liputus tuntui täysin mauttomalta ja vei minulta lähes tulkoon jalat alta. Ehkä tämän tähden alue tuntui jotenkin sisäänpäin lämpiävämmältä eikä ollenkaan yhtä mukavalta kuin Falls roadin alue. Alla kuvia protestanttien asuinalueelta.
Shankill Road ja lyhtypylväitä pitkin kulkevat pienoisunionjackit
UVF:n maalaus. UVF tulee sanoista Ulster Volunteer Force. Järjestö on protestanttien IRAta vastaava paramilitaarinen organisaatio.
Kuningataräidin muistoa kunnioittava maalaus
Myös protestanttien alueelta löytyi paljon muistolaattoja omien uhrien muistoksi
Protestanttien sotilaallisen vastarinnan historiasta kertova maalaus
Yksi lukuisista UVF-aiheisista maalauksista
Ulster viittaa 6 Irlannin maakuntaan, jotka kuuluvat Isolle-Britannialle. "No surrender" on vanha protestanttien iskulause, jonka juuret ovat 1600-luvun lopulta, kun katolilaiset piirittivät Derryn kaupunkia.
Kuin sattuman kaupalta tänä viikonloppuna pelattiin täysi kierros kansainvälistä jalkapallo. Sekä Pohjois-Irlanti että Irlanti pelasivat vieraissa, siten että Pohjois-Irlanti pelasi ensin ja Irlanti heti tämän jälkeen. Latvia-Pohjois-Irlanti ei pelinä ollut etukäteen ajatellen niitä kaikkein kiinnostavimpia, mutta ajattelin, että olisi mielenkiintoista katsoa tämän paikallisten ympäröimänä ja tämän perään Irlannin peli ja tarkkailla ihmsiä ja reakioita. Näin ollen suuntasin paikalliseen sporttibaariin tekemään osallistuvaa kenttätutkimusta. Olin pelien jälkeen hieman hämilläni. Pohjois-Irlannin pelin aikana baari oli täynnä ja kaikki baarissa olevat seurasivat intensiivisesti peliä. Pohjois-Irlanti hävisi omalla maalilla 1-0 ja ottelun jälkeen suurin osa väestä lähti menemään. Ne jotka jäivät, jäivät juomaan kaljaa eivätkä katsomaan puolen tunnin päästä alkanutta Slovakia-Irlanti -peliä. Olin ainoita ihmisiä baarissa, jotka ylipäänsä seurasivat tätä ottelua. Kaiken lisäksi puolista baarin tv-ruuduista tuli ottelu Wales-Saksa. Kenttätutkimukseni anti oli hieman erilainen mitä odotin, sillä olin odottanut, että Irlannin peliä katsottaisiin yhtälailla Pohjois-Irlannin pelin kanssa. Olen hieman epävarma siitä, missä määrin Pohjois-Irlannin asukkaat identifioivat itsensä briteiksi, pohjoisirlantilaisiksi ja irlantilaisiksi. Hypoteesini oli, että protestantit pitäisivät itseään britteinä tai pohjoisirlantilaisina ja katolilaiset itseään irlantilaisina. Mikäli tämä hypoteesi pitää paikkansa, valitsemassani sporttibaarissa ei katolisia ollut ilmeisesti ainuttakaan.
Pohjois-Irlannin konflikti on ymmärtääkseni virallisesti ohi. Poliittiset johtjat Gerry Adams ja Ian Paisley ovat istuneet saman pöydän ääreen ja puolisotilalliset organisaatiot, IRA ja UVF etunenässä, ovat aseistaan luopuneet. Konfliktin jäljet ja muisto on kuitenkin edelleen Belfastissa läsnä. Katolilaisten ja protestanttien asuinalueiden vertailu auttoi näkemään, kuinka eri tavalla nämä ihmisryhmät katsovat tai vähintäänkin ovat katsoneet maailmaa. Aikaisemmin sorrettujen katolisten (onko tämä katolinen vai katolilainen, olen koko tekstin ajan arponut näiden välillä) asema on paranutunut mm. poliittisten uudistusten asuinolojen kohentumisen myötä. Edelleen pystyssä oleva Länsi-Belfastissa kulkeva asuinalueet erottava muuri kertoo kuitenkin, että asiat voisivat olla paremminkin.
Vierailun suhteen kävi vähän huono tuuri, että Dublinissa tapaamani belfastilainen arkeologi Fionnuala, jolle olin lähettänyt sähköpostia pari viikkoa sitten, vastasi vasta nyt viikonlopun aikana ja pahoitteli, ettei ollut vastannut aikasemmin ja pyysi ilmoittelemaan, kun olen tulossa katsomaan Belfastia. Paikallisen seurassa olisi saanut enemmän irti kaupungista ja olisin voinut varovasti tiedustella myös mieltäni hämmentäneitä kysymyksiä. Mutta kaiken kaikkiaan kaupunki oli historiansa puolesta kenties kiinnostavin paikka, missa olen koskaan käynyt. Oikeastaan ainoa historialtaan yhtä kiinnostava paikka, mitä mieleen tulee on Berliini. Aikaa olisi ehkä voinut olla vähän enemmän, koska bussimatkat olivat sen verta pitkiä ja raskaita kaikkine vaihtoineen. Nyt oli aikaa oikeastaan ainoastaan lauantai ottaa kaupunki haltuun. Yksin matkatessa sain tutustua rauhassa kaupungin poliittiseen historiaan, mutta kaupungin kuuluisa pubiskene jäi oikeastaan kokematta. Voi olla, että jos myöhemmin syksyllä tarjoutuu tilaisuus lähteä jonkun porukan mukana Belfastiin, niin käytän tämän tilaisuuden hyväkseni.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti