Kivikasoja, kansantanssia ja korvia hivelevää kansanmusiikkia

Kiitos kaikille kommenteista, kommentoinpa joitakin näistä tämän postauksen alkuun näin lyhyesti. Salaperäisen S.W:n kommentin perusteella blogini päivitystahti on ilmeisesti liian verkkainen. Viime aikoina päivitystahti on ollut osapuilleen yksi blogipostaus per viikkoa. Myönnettäköön, että tämä ei ole erityisen vilkas tahti. Täytyy yrittää tsempata. Ongelmana on kenties, että en oikein tiedä mistä kirjoitan, sillä elämä tuntuu melko arkiselta tätä nykyään. Samaisella nimimerkillä on vastaus valmiina tähän ongelmaan. S.W vaatii blogiin "juoruja, naisseikkailuja, sikailua ja kähmintää... ei niiden välttämättä totta tarvitse olla." Tässä tulee vastaan blogin pitämisen ongelmallisuus. Kuka helvetti sitä nyt haluaa vapaaehtoisesti levitellä juoruja tai vähemmän sankarillisia tarinoita itsestään netissä? Olen pyrkinyt kirjoittamaan tätä blogia mahdollisimman totuudenmukaisesti yrittäen samalla myös hieman höystää tarinoita huumorilla. Kaikkea tapahtunutta en ole tähän blogiin kirjoittanut. En nyt sano, että täällä olisi tapahtunut mitään, mitä haluaisin erityisesti salailla, mutta kukapa sitä nyt ihan koko eläämäänsä haluaisi jakaa koko maailman kanssa. Ilahduttavan runsaslukuiselta vaikuttavalle blogini lukijakunnalle tämä on toki varmasti itsestään selvää.

Karaokekyselyssä Heart of Gold tuntui saavan vastaajien keskuudessa 66 prosentin kannatuksen. Nyt voisin tietenkin lähteä tarinoiden keksimisen tielle ja kertoa kuinka hurmasin satapäisen yleisön esittämällä viime torstain karaokeillassa herkän tulkinnan kyseisestä Neil Young -klassikosta ja kuinka päädyin tämän seurauksena jatkoille kolmen 18-vuotiaan fuksitytön kanssa ja kuinka ilta päättyi siihen, kun tytöt heivasivat viskinhuuruisen härskejä ehdottelevan suomalaisen elostelijan puolialastomana kadulle. Pysyttäköön nyt kuitenkin vielä toistaiseksi totuuden polulla ja todettakoon, että tällä kertaa pidättäydyin estradille nousemisesta. Lähinnä syynä tähän oli logistiset ongelmat. Baari oli sen verta täynnä väkeä, etten jaksanut vaivautua karaoken suhteen, vaan keskityin taistelemaan säännöllisin väliajoin tietäni baaritiskille. Ensi kerralla sitten lähtee Heart of Gold. :)

Ennen karaokeiltaa, viime viikon keskiviikkona, päädyin Arturin ja Antonion kanssa Music Societyn Open Mic -iltaan. Tämä oli oikein positiivinen tilaisuus. Illan ideana oli, että kuka tahansa saattoi halutessaan nousta lavalle ja esittää jonkin kappaleen Societyn tarjoamilla kitaroilla. Lavalle nousijat olivat (pääsääntöisesti) osaavia kitaristeja, jotka esittivät valtaosin omaa tuotantoaan. Itse en lavalle noussut, mutta ehkäpä senkin teen tämän syksyn aikana tämän joka viikko toistuvan illan aikana. Illan jatkot olivat Cuba nimisessä yökerhossa. Vanhana Kuuban kävijänä nimi herätti lähinnä huvitusta. Ainoat yhteydet tälle "paratiisisaarelle" olivat yhdet tyylitellyt kuvat Che Guevarasta ja Fidel Castrosta yhdellä seinällä.


Cuba


Kämppikset vauhdissa tanssilattialla


Baarien mentyä kiinni paikalliset yrittävät epätoivoisesti
rynniä Supermacsiin, paikalliseen Heseen

Sitten Belfastin reissun olen viettänyt kaikki viikonloput Galwayssa. Viime viikolla oli sellainen olo, että nyt on pakko lähteä kaupungista pois. Ajattelin ensin tekeväni yksikseni uhkarohkean parin päivän pyöräretken Irlannin maaseudulle, mutta keskusteltuani kämppisten kanssa hekin olivat innostuneita lähtemään myös kaupungista pois. Tämä oli kenties pelastukseni. Voin hyvin kuvitella itseni tällä pyöräreissulla keskiyöllä eksyneenä keskellä Irlannin maaseutua kaatosateessa pyörä hajalla ja ilman verkkoa kännykässä. Toteutan tämän retken sitten myöhemmin syksyllä. Perjantaina päädyimme auton vuokraamisen kannalle viikonloppua varten. Tämän maan julkiset liikenneyhteydet eivät todellakaan ole päätä huimaavia. Bussiyhteydet ovat harvoja, hitaita ja Dublin-keskeisiä. Mikäli maaseutua ja pikkukyliä haluaa nähdä tämän on tapahduttava autolla tai pyörällä. Maa on sikäli oikein mukavan kokoinen, että autolla pääsee kulkemaan oikeastaan minne tahansa maan kolkkaan muutamissa tunneissa. Bussillakin pääsisi, mikäli yhteydet toimisivat. Tiet ovat tosin usein varsin pieniä ja usein ruuhkaisia. Itse en auton rattiin hyppäisi täällä mistään hinnasta, Suomessakin vältän sitä viimeiseen asti. Lähinnä koska pelkään ajamista. Onneksi etelämaalaisen itsevarmalle (kliseet kunniaan) portugalilaiselle ystävälleni, Antoniolle, ajaminen vasemmanpuoleisen liikenteen seassa ei ollut kynnyskysymys. Näin ollen lauantaiaamuna suuntasimme Antonion, Miran ja Arthurin kanssa kohti idyllisen eteläisen Irlannin pikkukyliä ja nähtävyyksiä. Autonvuokrauksen hinnoissa tuntuu olevan täällä suuria eroja, jotka riippuvat ilmeisesti mm. vakuutusten kattavuudesta. Maksoimme kahden päivän vuokrasta 52 euroa ja bensat, mutta esimerkiksi eräässä toisessa paikassa olisimme joutuneet maksamaan tuplahinnan. Ilmeisesti vakuutusehtomme olivat ns. "minimivaatimusten" mukaisia. Johtuen lyhyestä varoitusajasta majapaikan löytäminen ja asiointi autonvuokrausfirman kanssa ei ollut aivan ongelmatonta. Auto kuitenkin järjestyi kuin järjestyikin pienen säädön jälkeen lauantaiaamuna ja samaten majapaikka eräästä Bed & Breakfast paikasta Kilkennyn kaupungin lähistöltä.

En ryhdy pitkästyttämään itseäni ja lukijoita kirjoittamalla kovin yksityiskohtaista raporttia paikoista, joissa kävimme. Ketäpä sitä nyt kiinnostaisi lukea pitkää sepustusta toisen "kivikasavierailuista". Lyhyesti siis vain. Kävimme Cashelissa, Kilkennyssä ja Bunrattyn linnassa ja ulkoilmamuseossa. Lähdimme lauantaina Galwaysta ja ajoimme Limerickin kaupungin kautta päämääränämme Cashelin kylä, jossa Munsterin kuninkaat pitivät hoviaan ennen normannien tuloa Irlantiin. Nykyään kylässä kukkulan päällä sijaitsee Rock of Cashel, joka on rauioitunut katedraali. Cashelin jälkeen suuntasimme kohti majapaikkaamme, joka oli siis Kilkennyn kaupungin lähistöllä sijaitseva B&B paikka. Kävimme vielä illalla katsastamassa Kilkennyn kaupunkia ja sen pubeja ja palasimme kaupunkiin vielä sunnuntaina ja kävimme kaupungin komeassa linnassa. Tämän jälkeen lähdimme ajamaan kohti Limerickin lähistöllä sijaitsevaan Bunrattya. Linnat ja rauniot olivat varsin mukavia, mutta on sitä hienompiakin tullut ehkä nähtyä. Kauniilla maaseudulla vieraulu ja ajelu oli joka tapauksessa leppoisaa ja oli kiva tehdä vaihtelun vuoksi tämän kaltainen pienimuotoinen road trip. Alla kuvia mainitsemistani kohteista.


Rock of Cashel


Mira, Artur, Antonio ja minä


Näkymä rauniokirkolta


Cashelin kylä


Patsastelua Hore Abbeyn raunioilla Cashelissa


Kilkenny Castle


Artur patsastelee Bunratty Castlessa


Bunratty Castlen huipulla


"Mitäs sieltä löytyy?"


Bunratty Folk Museum Park eli paikallinen Seurasaari

Eräs viime viikon ilahduttavimmista tapahtumista tapahtui täysin sattumalta maanantai-iltana, kun yritin lukea Irlannnin 1800-luvun historian kurssin artikkelin PDF:ää sängylläni. Kokeilin huvikseni löytyisikö vapaita suojaamattomia verkkoja ja kun ihmeen kaupalla löysin yhden. Olin toki luonnollisesti kokeillut tätä lukuisia kertoja aikaisemmin, mutta tämä löytämäni verkko oli sen verta heikko, että löytääkseni sen, minun täytyi olla aivan huoneeni ikkunassa kiinni. Metrin päässä ikkunasta en ollut lukemattomilla aikaisemmilla yrityksilläni löytänyt tätä verkkoa. Nyt kotona on siis "internetyhteys", jonka luotettavuus ja toimivuus on tosin vähintäänkin kyseenalaista. Parempi kuitenkin kuin ei mitään. Verkko on tosiaan sen verta heikko, ettei se oikein toimi missään muualla talossamme kuin omassa huoneessani. Huoneeni tunnetaankin nykyisin "Internet roomina", johon kämppikset tulevat käyttämään tarpeen vaatiessa nettiä. Artur ehdotti patsaan pystyttämistä kunniakseni olohuoneeseemme.

Todettakoon vielä tähän loppuun, että ostin viikonloppureissulta perinteisen irlantilaisen tinahuilun, jota olen eilen ja tänään kämppisten kiusaksi opetellut innokkaasti soittamaan. Huilua on periaatteessa "helppo" soittaa, mutta sen soittaminen siten, että se kuulostaa hyvältä on toinen juttu. Taitamaton soitto aiheuttaa liioittelematta verenvuotoa sitä kuuntelevien korvissa. Nyt osaan kuitenkin melkein soittaa oikein huilun mukana tulleessa nuottivihossa olleen Auld Lang Synen. Treeniä kuitenkin tarvitaan lisää, jotta voin esittää tämän joskus julkisesti. Kerrassan hauska soitin kuitenkin. Irlantilaisiin perinteisiin tutustuminen ei ole rajoittunut ainoastaan huilun soittamiseen. Kävin viime viikolla irlantilaisen kansantanssin alkeisryhmän tunnilla. Kuten jotkut ehkä tietävätkin, tanssitaitoni ovat kuitenkin olemattomat ja tämä ei ehkä ollut aivan minun juttuni. Taitaa tämä kokeilu jäädä ainutkertaiseksi. Oli ihan kiva kokeilla kuitenkin. :)

Päätän tämänkertaisen kirjoitukseni tähän, ihan jo senkin takia, ettei tästä postauksesta tule aivan ylipitkää. Kyllähän sitä kirjoiteltavaa näyttää löytyvän, kun vain istuu koneen ääreen. Yritän kirjoitella lisää viikon kuluessa - vaikka sitten ehdotetusta paikallisten ruudinkeksijäasteikosta. Kokemusta tosiaan löytyy. Tämän viikon kiinnostavimpia tapahtumia omalta osaltani ovat mm. tiistai-ilta ulkona irlantilaisella klubilla iirin kielen ryhmän kanssa sekä mahdollisesti järjestämämme kotibileet perjantai-iltana. Mahdolliset siinä mielessä, että kämppisten kanssa on ollut kovasti puhetta, mutta ketään ei ole vielä kutsuttu. Täytynee tarttua härkää sarvista ja ottaa homma ns. haltuun. Tai sitten järjestää pippalot ensi viikolla. Katsotaan nyt. Perjantaina on ilmeisesti myös German societyn "booze cruise", jonne saksalaisyhteisö ja saksanmieliset suunnannevat sankoin joukoin, joten ajankohta ei välttämättä ole paras mahdollinen kutsua ystäviä ja kylänmiehiä kylään. Harmi kyllä liput ovat loppuunmyyty, joten en pääse imemään lisää germaanisia vaikutteita.