Derry/Londonderry 17.12.-19.12.

Loppusanoja miettiessä, pävitänpä viimeiset päiväni Irlannissa näin Suomesta käsin. Tänään lähdin aamulla Galwaysta ja saavuin illalla Helsinkiin. Olo on vähän outo tällä hetkellä.

Jouduin luopumaan Donegalin reissusta, koska alueen bussiyhteydet osoittautuivat olemattomiksi. Tuli sellainen olo, että jos sinne lähden, niin siellä liikkuminen on aikamoista tuuripeliä ja poispääseminen on vähän niin ja näin. Koska en halunnut kuitenkaan missata tämän päivän paluulentoa valitsin helpompien yhteyksien päässä olevan Derryn eli Pohjois-Irlannin toiseksi suurimman kaupungin. Tämä kirjoitus olkoon matkaraportti tästä viimeisestä tekemästäni reissusta Irlannissa.

Koska pidän historiasta ja nykyään etenkin Irlannin historiasta (muustakin kuin perunoihin liittyvästä), niin kerrottakoon lyhyesti Derryn tarina. Jo nimikysymys on mielenkiintoinen. Kaupungin nimi on virallisesti Londonderry, mutta tämä esiintyy enimmäkseen virallisissa yhteyksissä. Derry on yleisemmin käytetty nimi. Toisaalta kumpaa nimeä kaupungista käyttää kertoo jotain käyttänsä ajatusmaailmasta. Mikäli haluaa käyttää nimitystä Londonderry kysessä on mitä todennäköisemmin lojalisti kun taas tätä välttävän henkilön voi päätellä olevan nationalisti. Uutistenlukijoille tämä on luonnollisesti ongelma. "London" etuliite juontaa juurensa 1600-luvun alusta ja läheisestä suhteesta Lontoon kauppiaskiltoihin, jotka rakennuttivat protestanttisiirtolaisten suojaksi kaupungin keskustaa edelleenkin ympäröivät muurit. Kaupunki on viimeisten vuosikymmenten aikana ollut Belfastin ohella Pohjois-Irlannin konfliktin päänäyttämö. Surullinen Bloody Sunday tapahtui tässä kaupungissa (kyllä, U2 on tehnyt tästä laulun). 30 tammikuuta 1972 kaupungissa järjestettiin kansalaisoikeusmielenosoitus. Mielenosoituksen kohteena oli poliisille myönnetty oikeus vangita terrorismista epäiltyjä ihmisiä ilman oikeudenkäyntiä määrittelemättömäksi ajaksi. Mielenosoitus oli täysin rauhanomainen, mutta brittiarmeija avasi tulen mielenosoittajia kohti. Seuraus: 13 kuollutta, joiden joukossa monta 17-vuotiasta nuorta. Viranomaiset väittivät IRAn ampuneen heitä, mutta tästä ei ole löydetty minkäänlaisia todisteita. Tähän päivään mennessä kukaan ei ole joutunut tästä täysin silmittömästä verilöylystä vastuuseen. Kansan vaatimuksesta 1998 perustettiin uusi komitea tutkimaan päivän tapahtumia. Raportin odotetaan valmistuvan lähiaikoina. Derry tunnetaan myös siis keskustaa ympäröivistä muureista. Näiden muurien sisäpuolelle protestanttikaupunkilaiset linnoittautuivat 1689, kun katolisen kuninkaan Jamesin joukot piirittivät 105 päivän ajan kaupunki. The Siege of Derry edustaa protestanteille edelleenkin peräänantamattomuutta katolilaisten paineen alla. Iskulause "No surrender" on peräisin tältä ajalta. Näistä kahdesta tapahtumast kaupunki tunnetaan parhaiten. Seuraavaksi kuvakooste selityksineen, pääpaino on kaupungin poliittisessa historiassa eikä missään hemmetin kirkoissa.



Yksi kaupungin porteista


Muurin päällä olevia tykkejä


Katolilaisten maalaus: IRA-sotilas


Katolilaisten maalaus: kansalaisoikeuksien puolesta


Katolilaisten maalaus: armeija ottaa haltuun IRAn
hallussa pitämäää katolisten kaupungin osaa
1972


Katolilaisten maalaus: yhteyksiä Kuuban vallankumouksellisiin?


H-blockin, eli 10 1981 nälkälakkoon kuolleen IRA-vangin
muistomerkki


Katolilaisten maalaus: Bloody Sunday


Katolilaisten maalaus: luultavasti koko Pohjois-Irlannin kuuluisin
seinämaalaus. Free Derry oli IRAn hallinnoima itsehallintoalue
Derryssä vuosien 1969-1972 välillä, jonne armeijalla tai poliisilla
ei ollut mitään asiaa mennä.


Bloody Sundayn muistomerkki


River Foyle, joka erottaa katolilaiset ja protestantit toisistaan
edelleenkin


Protestanttien maalaus: God save the Queen


Protestanttien maalaus: Ulster Freedom Fightersien nimeen vannova
maalaus


Protestanttien maalaus: Mukaelma Piece of Mind ajan Iron Maiden
taiteesta. Juttelin erään nuoren katolilaisen tyypin kanssa, joka
sanoi, että vaikka ajatus Eddiestä tallomassa katolilaisten ruumiden
päällä on äärimmäisen loukkaava, niin taitellisisessa mielessä
tämä on upea.


Protestanttien maalaus. Derryn oppipojat sulkevat kaupungin
portit 1688. No surrender!


Protestanttien maalaus: Jos ei mitään muuta, niin George
Washington voi luottaa Ulsterin skottien tukeen Amerikassa


Robert Lundy, pahimman luokan protestantti-
petturi piirityksen ajalta. Kasarmin komentaja,
joka olisi halunnut antautua ja pakeni kaupungista.
Nykyään Lundya esittävä nukke poltetaan vuosittain
rituaalinomaisesti ja Lundysta on tullut petturin
synonyymi.

Jäähyväiset Irlannille

Tässä on nyt hyvä sauma päivittää blogia viimeisen kerran Irlannista käsin näin reissujen välissä. Tulin eilen Corkista ja lähden maanantaina luultavasti Donegaliin. Yksi aikakausi elämästä alkaa vähitellen olemaan ohi ja viimeisimmän postaukseni fatalistissävytteiset filosofoinnit ja tulevaisuuden pohdinnat kirvoittivat jokaisen blogini neljästä lukijasta kommentoimaan. Kommentit olivat enimmäkseen asiallisia. Blogiani pitkin syksyä terrorisoinut salaperäinen nimimerkki S.W. ei kuitenkaan linjastaan poikennut, vaan jatkoi äitiparkani järkyttämistä säädyttömillä kommenteillaan. Ehkä tässä ei nyt vielä tosiaan auta ryhtyä eläkesäästämään. Eikä yhdeksän kuukauden kuluttua ole todellakaan tapahtumassa mitään. Joutolaiselämä jatkukoon. :)

Viimeiset tentit menivät varsin mukavasti. Klaarasin kunnialla jopa myös kurssin, jonka luennoista olin skipannut 75%. Kokonaisuudessaan olen varsin tyytyväinen syksyn opintojen sujumiseen. Yhteensä credtittejä tulee 20, mikä on vertailun vuoksi yli kolme kertaa enemmän mitä sain viime syksynä Suomessa. Lisäksi arvosanat ovat olleet hyviä, joten on tänä syksynä tullut todistettavasti myös opiskeltuakin.

Keskviikon Introduction to Northern Ireland Politics tentin jälkeen hyppäsin seuraavaan Corkin suuntaan menevään bussiin. Olin sopinut tapaavani Elinan Corkissa illalla. Olin perillä kymmenen aikoihin illalla, heitin kamat hostellille ja suuntasin pubiin, johon olimme sopineet tapaamisen. Tehokas aloitus Corkin valloitukselle. Torstain ohjelmaan kuului vierailu Beamishin, joka tulee siis Corkista, panimolla. Tämä oli varsin sympaattinen paikka verrattuna esimerkiksi Guinnesin panimoon Dublinissa. Vierailua isännöi panimon henkilökunnan jäsen, joka kertoi meille turisteille Beamishista ja stouteista ylipäänsä. Esittelyyn kuului ns. "open bar", eli panimon tuotteita sai nauttia vapaasti nimellisen neljän euron maksun jälkeen niin paljon kuin parin kolmen tunnin aikana halusi tai kehtasi ja kyllähän sitä nyt muutaman kehtasi. Mahtavaa vieraanvaraisuutta taas kerran! Panimon jälkeen kävimme katsastamassa Corkin vanhan vankilan. Yritimme katsella jotain keikkaa illaksi, mutta koska mitään ei oikein löytynyt suuntasimme pubiin. Perinteinen irlantilainen ongelma tuli vastaan hieman ennen puolta yötä. Suurimmat osat vähintäänkin kaikista mukavasta paikoista menivät kiinni. Päädyimme lopulta pitkän etsinnän jälkeen luultavasti koko kaupungin hirveimpään late bariin. Paikka oli tupaten täynnä ympäripäissään olevia pikkujouluja viettämässä olleita irlantilaisia. Kaiken kruunasi 80-luvun hittimusiikki. No, tavallaan oli ihan huvittavaa katsella ja kuunnella menoa. Tuli mieleen joku hotellin yökerho jossain pienessä suomalaisessa peräkylässä. Perjantain kohde oli eräs Irlannin suurimmista turistirysistä, Blarney castle. Linna on kuuluisa kivimuurista, jota ovat käyneet pussaamassa niin valtionpäämiehet kuin muutkin julkkikset. Pussamalla kiveä on mahdollista saavuttaa kaunopuheisuuden lahja. Toki tämä oli sitten tehtävä. Nähtväksi jää nyt sitten pidänkö tämän ansiosta vastaisuudeessa Churchillin tasoisia puheita.


Cork CIty ja läpi virtaava River Lee


Beamish & Crawford Brewery ja käymässä olevaa olutta


Iloinen juomanlaskija


Blarney Castle


Kuvassa oleva kaveri ei yritä tappaa kuvassa olevaa joutolaista,
vaan pitää kiini, kun pussaan kuuluisaa Blarneyn kiveä

Cork ei kaupunkina ollut mitenkään erityisen viehättävä. Kaupungissa on asukkaita 120 000 ja paikka tuntuukin selvästi isommalta kuin Galway. Hieman tuli Dublin pienoiskoossa mieleen. Elävä yliopistokaupunkihan Cork on, mutta pari päivää siellä riitti kuitenkin mainiosti. Oli mukava nähdä kaupunki joka tapauksessa. Hieman menoa latisti, että kenties tenttistressin purkauduttua tai sitten kuukauden jatkuneiden sateiden seurauksena keskiviikon ja torstain välisenä yönä nousi kuume ja yö meni hytistessä kuumehouruisena sekä hobitteja ynnä muita olentoja vastaan taistellessa. Torstaina sitten kuljin väsyneenä lääkkeiden voimin eteenpäin. Perjantaina oli sitten jo onneksi astetta parempi olo.

Tässä on nyt tullut jätettyä viime päivinä hyvästejä erasmustovereille. Kämppiksistä Danny ja Antonio ovat jo lähteet ja Mira ja Arthur lähtevät huomenna. Ehdin eilen illalla Galwayssa ranskalaisen Emilien pitämiin kotibileisiin, jotka olivat oikein mukava tilaisuus hyvästellä iso osa vaihtarikavereista. Hyvästelyt venyivätkin sitten aamuviiteen asti... Monia ihmisiä tulee varmasti ikävä. Nähtäväksi jää, miten paljon tulee oltua yhtydessä tulevaisuudessa.


Anja ja Maike


Dennis ja Sergei


Elina, Mervi ja Laura

Tämän päivän olen ottanut sitten iisisti. Olo on vielä hieman puolikuntoinen enkä ole täysin terve. Kävin palauttamassa pyöräni ja sain maksamastani 120 eurosta takaisin 60 euroa. Paras ostos koskaan, syksy ilman pyörää olisi ollut enemmän kuin hajottava. Huomenna olisi tarkoitus sitten tehdä viimeiset shoppailut ja ryhtyä suunnittelemaan maanantain reissua. Luultavimmin otan suunnaksi Irlannin luoteisnurkan, Donegalin. Tämä alue tunnetaan mm. alppimaisemistaan ja 600 metriä korkeista rantajyrkänteistään. Pienenä ongelmana on alueen eristyneisyys ja se ettei nyt ole turistisesonki. Alueella liikkuminen voi tuottaa ongelmia ja pitääkin nyt yrittää selvitellä miten tämä nyt oikein onnistuu. Maanantaista keskiviikkoon on kuitenkin aikaa reissata vielä jossain ja torstaina onkin sitten edessä paluu Suomeen. Lähtö tuntuu toki haikealta, mutta paluu tuntuu myös oikein mukavalta! Aikamoinen säätö on vaan edessä sitten tammikuussa. Tätä en odota ollenkaan innolla. Pitäisi löytää asunto ja mahdollisesti työpaikka. Opintotuen saaminenkin on nyt osaltani toistaiseksi jäissä, vanhempieni luona kun tulen asumaan toistaiseksi. Täytyy nyt katsella minkälaisia asumisratkaisuja sitä on tarjolla. Ihan hyvin voisin asua jonkinlaisessa kimppakämpässä, mutta mikäli tällaista ei ole tarjolla niin edessä lienee hintavan yksiön etsiminen. Tämä vaan sitten pitää rahoittaa jotenkin. Mihinkään Hoasin soluun Itäkeskukseen en lähde. Tässä vaiheessa ehkä hieman harmittaa, etten jaksanut etsiä vuokralaista surkean pieneen, mutta edulliseen Kampin huoneeseeni viime kesänä.

Tämä on nyt sitten mitä todennäköisemmin viimeinen blogipostaukseni Irlannista käsin. Jouluna on sittten varmasti aikaa kirjoitella jonkinlainen kokoava loppuyhteenveto vaihtosyksystä. Lämpimiä terveisiä kaikille tätä lukeville Suomeen ja nähdään pian!

Arkista uurastusta

Kovin on harvaksi kaynyt blogin päivitystahti ja tahti on näköjään ollut tasaisen laskeva. Elokuussa julkaisin 8 kirjoitusta, syyskuussa 7, lokakuussa 4 ja marraskuussa 2. Mitähan tästä nyt sitten voi päätella? Jonkinlainen alkuinnostus selittänee kahden ensimmaisen kuukauden aktiivisuuden, mutta ehkäpä paremmin tämän voi selittää sillä, etta alussa kaikki oli uutta ja jännää. Vähitellen elamä Irlannissakin on muuttunut arkisemmaksi.

Yhdeksän paivan ajan kestaneen vierasputken jalkeen arkeen palaaminen tuntui tylyltä. Lukukausi kun alkaa olla täällä lopussa, niin opintokiireitä on enemmän kuin aikaisemmin. Eipä tässa viime postauksen jalkeen olekaan tullut paljon muuta tehtyä kuin tyostettyä loppuesseitä. Perusulkoilua toki välissä, mutta eipä nyt oikeastaan mitaan sen kummempaa, mistä tarttisi kirjoittaa. Sain kuin sainkin kohtuullisen hyvinvointiliberalismi -esseen naputeltua deadlineen, viime viikon maanantaihin, mennessä. Sitten pitikin alkaa valmistelemaan 1800-luvun Irlannin historia -kurssin esseeta. Aiheeksi valitsin, kenties vähemmän yllattavasti, Irlannin Suurta Nälänhaätää sivuavan otsikon. Talla kertaa menin siita mista rima oli matalin. Aikaa ei ollut ryhtyä perehtymään mihinkään täysin vieraaseen aiheeseen. Kirjoitin kurssin ensimmäisen esseen myos nälänhädästa ja ajattelin, etta tästa aiheesta minulla on parhaat pohjatiedot, kovin kun olen ollut kiinnostunut perunoista. Tanaan sitten palautin huojentuneena ja jopa hieman ylpeänä 16 sivun esseen Nälänhdan aikana maasta paenneiden Irlantilaisten siirtolaisten vaikutuksesta Irlantiin ja siirtolaisia vastaanottaneisiin maihin. Tama olikin viimeinen essee taman syksyn osalta. Onhan näitä tullut jo kirjoiteltua enemmän kuin Suomessa varmaan opintojen aikana yhteensä. Enaa on pari tenttia jaljella, joista ensimmainen on taman viikon perantaina ja toinen ensi viikon keskiviikkona. Pitaisi varmaan alkaa lukemaan naihin.

Kyllastyin lopulta paluulennon kanssa arpomiseen. Paluulento roskalentoyhtiö Ryanairilla aamuvarhaisella 17.12 alkoi tuntua kovin vastenmieliseltä ajatukselta, joten hylkäsin tämän vaihtoehdon ja ostin tänään Air Linguksen suoran lennon Dublinista Helsinkiin. Paluupäivä on torstaina 20.12. Siinä sitten ehdin oikein mukavasti Villen masinoimiin "Suuriin paluujuhliin" soittamaan tinahuilua ja viettämään samaten myös ensimmäisen joulun ja uudenvuoden Suomessa sitten vuoden 2004. Nyt ehdin kivasti vielä muutaman päivän ajan matkailemaan täällä ennen kotiinpaluuta. Corkissa tekee mieli ainakin käydä.

Jos blogipostausteni laskeva käyrä jatkaa edelleen laskemistaan, niin tama on blogini viimeinen kirjoitus. No, tuskinpa sentään. Yritän vielä ainakin yhden kirjoituksen saada täällä aikaisksi ja sitten jonkinlaisen kokoavan loppuyhteenvedon varmaankin sitten Suomesta käsin kirjoitettuna.

Kyllä tässä nyt on tosiaan ollut lopun ajan tunnelmaa siitä lähtien kun vieraat lähtivät. Enää kaksi ja puoli viikkoa jäljellä vaihtoa. Jotenkin jännää ajatella kuinka aika, jonka tiesin olevan tulossa siitä päivästä alkaen kun ensimmäisen kerran istahdin Klixille, alkaa olemaan takana. Olo on jotenkin epäuskoinen. Mitä seuraavaksi? Pitääkö sitä ryhtyä jo miettimään valmistumista? Uraputkea? Asunon ostamista? Perheen perustamista? Eläkesäästämistä? No, ainahan voin vielä lähteä Nordplus-vaihtoon aikuisuutta pakoon.

Keväälle olisi tiedossa jo yhtä sun toista reissua. Paluu Irlantiin maaliskuussa St. Patrick's dayn juhlallisuuksiin on jo kovasti suunnitelmissa. Berliinissä on myös ehdottomasti käytävä. Samalla reissulla olisi kiva ehkä käydä moikkaamssa myös Arturia ja Miraa Goettingenissa. Ranskaan on myös kutsuttu kylään. Samaten Antonio on kutsunut luokseen kylään Portugaliin toukokuussa. Tekisi mieli nostaa täydet opintolainat ja kierrellä vaan Europpassa kevään ajan. Hmm... Harkitsemisen arvoinen idea? Elostelevaa joutolaiselämää ilman sen kummempaa elämän suuntaa, mikäs sen mukavampi ajatus. :)