Lumi teki enkelin eteiseen, mutta jätti tulen palamaan

Kodissani oli tällä viikolla tulipalo. Tarkoitan toista kotiani, yliopiston kirjastoa, jossa olen viettänyt syksyn aikana epäluonnollisen paljon aikaa netissä surffaten. Pääsen kotiutumaan takaisin vakiopaikalleni kirjaston ylimpään kerrokseen vasta ensi viikon puolessa välissä, joten siihen asti joudun käyttämään nettiä sekalaisissa paikoissa yliopistolla. Vuokraisäntämme oli selvitellyt kotinetin hankkimista hänen nimiinsä, mutta hänen poliisiystävänsä ei ollut suositellut tätä. Mikäli lataisimme lapsipornoa tai muuta laitonta materiaalia, niin vuokraisäntämme olisi kuulemma oikeudellisessa vastuussa ja menettäisi työpaikkansa. Meidän ei ole järkeä hankkia nettiä vuoden sopimuksella jäljellä olevaksi kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi, joten se siitä. Tilanne on vähintäänkin hämmentävä, sillä olen tottunut siihen, että pääsen nettiin milloin vain haluan. Nyt täytyy lähes tulkoon suunnitella, mitä aikoo netissä tehdä, jos pakkaa läppärin reppuun, hyppää pyörän selkään ja polkee yliopistolle. Tyhjänpäiväinen yöllinen netissä roikkuminen on omalta osaltani siis historiaa. Ainakin toistaiseksi.

En ala luettelemaan kronologisesti kaikkia viikon tapahtumia, mutta tämä on ollut varsin mukava viikko. Ikävä syysflunssa on vain päässyt yllättämään. Olo on hieman voimaton ja yskin ja pärskin kuin mikäkin eläin. Iirin tunnit alkoivat keskiviikkona. Kielen opiskelu on, no sanotaan että se on mielenkiintoista. Kaikki lausutaan aivan erilailla kuin kirjoitetaan. Opettaja on kuitenkin hauska mies ja ryhmä on mukavan pieni. Sinänsä on hassua, että ryhmän n. 15 oppilaasta 4 on suomalaisia. Nyt osaan jo joitakin perusfraaseja kuten tervehtimisen. Esimerkiksi "päivää" on "Dia duit", joka lausutaan kutakuinkin "dia hrutsch".

Flunssa ei tietenkään estänyt osallistumasta ensin torstaina ISS:n bileisiin ja sitten perjantaina "Finnish housen" bileisiin, jotka olivat oikein mukava tilaisuus. ISS:n bileet tuntuvat olevan yleensä normibaareissa, jotka ovat täynnä kaiken maailman ihmisiä ja sosialisointi ja uusiin ihmisiin tutustuminen ei ole ihan helppoa. Juuri lukemani sähköpostin mukaan ensi torstaina on kuitenkin luvassa... karaokeilta! Täytyy varmaan alkaa suunnittelemaan, minkä biisin vetäisen tällä kertaa. Ehdotuksia otetaan vastaan. Rauhallisemmassa kotiympäristössä keskustelu on kuitenkin luontevampaa ja olen muutenkin aina pitänyt kotibileistä enemmän kuin baareissa istumisesta. Suunnittelemmekin kämppisten kanssa järjestävämme omat kansainväliset kotibileemme parin viikon päästä. Raahasimme perjantaina mukanamme bileisiin kitaran. Ensimmäinen Lidlistä ostettu kitara ei täyttänyt laatuvaatimuksiamme, vaan Antonio tilasi uuden kitaran netistä (Saksasta luonnollisesti). Juhlakansa halusi kuulla muiden muassa perinteistä suomalaista musiikkia, joten intouduin esittämään tulkintani Hectorin kappaleesta Lumi teki enkelin eteiseen. Kappaleen nimen ja muutenkin sisällön selittäminen ei ollut aivan yksinkertaista. "The name of the song is The Snow Made an Angel in the Hall. The song is about a kid whose father goes to Sweden and mother dies and the priest gets plenty of coffee. Oh yeah, and also the water was black". Voin kuvitella miten absurdilta tuo selitys kuulosti vaihtaritovereiden korviin. Halusin myös osoittaa olevani maailmankansalainen ja soitin espanjalaiselle yleisölle suunnatun kappaleen eli ainoan espanjalaisen kappaleen jonka osaan - Guantanameran. Harmi vaan etten muistanut muita kuin kertosäkeen sanoja. Hyvän vastaanoton kuitenkin sain. :)


Perjantaiset kotibileet. Espanjalainen emäntä soittaa espanjalaista populäärimusiikkia.


Benjamin ja Elina

Olin ajatellut osallistuvani tänään Mountingeering Clubin trekkausretkelle Burreniin. Olo oli kuitenkin sen verta nihkeä eilen illalla, että jouduin toteamaan ettei koko päivän kestävä reipas ulkoilu ole välttämättä paras mahdollinen idea. Ehkäpä sitten ensi kerralla. Syysflunssa ei kuitenkaan estänyt lähtemästä kämppisten mukana tänään biitsille. Kun kämppikset pulahtivat veteen, niin en voinut vastusta kiusausta pulahtaa sekaan. Luonnollisestikaan minulla ei ole mitään uikkareiden tapaisia mukana, sillä ajattelin ettei niillä tee yhtään mitään Irlannissa. Näin ollen kahlatessani mereen, jouduin paljastamaan rantakansalle halpahallista ostamani bokserit. Oli siinä paikallisilla penskoilla ihmeteltävää, kun kärsivän näköinnen hullu suomalainen pulahti alusvaatteisillaan Atlantin valtamereen. Vesi oli kylmää, mutta kuitenkin ihan siedettävää. Odotin sen olevan kylmempää. Itselleni riitti kuitenkin parin minuutin pituinen pulahdus, mutta kämppikseni viipyivät Atlantin aalloissa vartin verran. Crazy people.


Ranta


Antonio empiväisen näköisenä


Artur, Antonio ja Danny


"Olipa lämminta vettä"


Meikäläinen merenraikkaana

Deutsche gemeinschaft

Olen tullut empiiristen kenttätutkimusten pohjalta tulokseen, että puolet Galwayn erasmusvaihtareista tulee Saksasta. Asun kahden saksalaisen kanssa saman katon alla ja Antoniota, Dannya ja suomalaisyhteisöä Elinaa, Merviä ja Heliä lukuun ottamatta lähes tulkoon kaikki kaverini ovat saksalaisia. Luonnollisesti teen päivittäiset ruokaostokseni Aldissa enkä missään höpöhöpö irlantilaisessa marketissa. Samoin kun halusimme Arturin ja Antonion kanssa kitaran kotiimme hankimme tietysti laadukkaan soittimen 60 eurolla Lidlistä. Tunnustettuani kaikki nämä tosiasiat liityin intoa puhkuen viime viikolla yliopiston German Societyyn. Opiskelematta koskaan tuntiakaan saksaa kielen osaamiseni on tällä hetkellä tasoa "Eine weissbier, danke schön" ja luultavasti kaikki saksankieliset sanat tässä tekstissä ovat väärin kirjoitettuja tai muuten vääriä, mutta kaikkien näiden saksalaisvaikutteiden kautta puhun tätä menoa joulukuussa sujuvaa deutschea.

German societyn lisäksi päätin liittyä Music Societyyn, Poker Societyyn, Film Societyyn, International Students Societyyn (ISS), Polital Discussion Societyyn, Food & Drink Societyyn ja Comedy Societyyn. Lisäksi kävin Socialist Societyn leffaillassa katsomassa Michael Mooren uusimman dokkarin, Sickon. Jätin kuitenkin liittymättä. Käytännössä jäsenyys tarkoittaa sitä, että saan sähköpostiini maileja tapahtumista, joita nämä societyt järjestävät. Sinänsä jäsenyys ei velvoita olemaan millään tavalla mukana toiminnassa, joten liityin varsin avoimin mieliin kuta kuinkin kaikkiin, joiden ajattelin saattavan järjestävän kivoja tapahtumia.

Tällä viikolla tuntuu tapahtumia ja bileitä riittävän. Eilen olin tanssimassa irlantilaisia kansantansseja (!) yliopiston College barissa. Keskiviikkona on Music Societyn jamisessiot, torstaina ISS:n bileet ja perjantaina on "The Finnish Housen" eli Elinan, Mervin ja Helin, jotka ovat siis kaikki biologian opiskelijoita Helsingin yliopistolta, tuparit. Tällä hetkellä on siis ihan mukavasti erilaista aktiviteettia. Opinnotkin työllistävät tällä hetkellä juuri sopivasti. Lukemista tosin tuntuisi riittävän niin paljon kuin siihen vain aikaa pystyisi käyttämään, mutta lukujärjestys on joka tapauksessa mukavan ilmava tällä hetkellä. Kursseja on neljä ja luentoja on viikossa 8 tuntia siten että perjantai on kokonaan vapaa. Tähän päälle tulee vielä pari viikkotuntia iirin alkeita. Näiden alkeiden opiskelu alkaa huomenna. Odotan, että tämä tulee olemaan varsin hupaisaa, sillä tästä kielestä ei todellakaan ota mitään tolkkua. Jos näkee jonkin iirin kielisen sanan kirjoitettuna, niin se lausutaan aivan erilailla, kuin vois kuvitella.

Olen menettänyt uskoni vuokraisäntäämme Vincentiin. Lähinnä sen suhteen, että hän suotuisi tekemään vuoden sopimuksen ja hankkimaan netin taloomme. Hänen puheensa ovat olleet hieman epämääräisiä tämän suhteen, eikä mitään tunnu tapahtuvan. Muutenkin tässä maassa tuntuu vallitsevan välillä hämmästyttävä mañanakulttuuri. Olisihan se kiva, jos kotona olisi netti, mutta on sitä tähänkin asti pärjännyt ilman ja pärjää varmasti loppusyksynkin, jos tarve vaatii. Yliopistolle pyöräilee 10min ja täällä voi kytkeä läppärin kiinni verkkovirtaan lähes missä vaan. Mihinpä sitä nettiä kotona tarvitsee, ihan turha juttu (itsesuggestio edelleen kunniaan). Mutta mitäpä tässä enää avautumaan, täytynee lopettaa netissä hengailu ja tehdä välillä sitä mitä ihmiset kirjastossa yleensä tekevät.

Ylistyslaulu tuplaikkunoille ja ja itkuvirsi karaokelle

Kirjottelin viimeksi siitä, kuinka arki kuukauden lomailun jälkeen tuntuu koittaneen. Tämän myötä blogin luonnekin saattaa muuttua hieman. Aikaisemmin olen lähinnä kirjoitellut "suurista seikkailuista", matkoista ja yms. merkittävistä tapahtumista. Suuria seikkailuja tulee toivottavasti vielä syksyn mittaan, mutta jotta blogini päivitystahti pysyisi vireänä, yritän kirjoitella (avautua) myös arkisemmista asioista. Kuten tuplaikkunoiden hienoudesta, joita täällä päin ei luonnolisesti harrasteta. Muutamat viime päivät ovat varsin kylmiä ja tuulisia täällä Galwayssa. Öisin viima on tunkenut ikkunoiden väleistä sisään. Eilen kun istuin kirjastossa jouduin kiskomaan takkia ylle, kun sisällä kävi sen verran kova tuuli. Paikalliset eivät luonnollisesti olleet moksiskaan, vaan hengailivat viileästi t-paidoissaan. Nyt on vähän lämpimämpää eikä tuule niin paljoa, mutta sataa. Asensin facebookiin weather-applicationin ja tämän mukaan sataisi seuraavat 5 päivää. Avautumiset sikseen, ei tänne tultu rusketusta hakemaan. Sade täällä on useimmiten miellyttävän vienoa (itsesuggestio kunniaan) tihkusadetta, kaatosaateet ovat harvinaisempia.

Olen hieman ihmetellyt, kun vaihtareille ei ole järjestetty mitään yhteisiä aktiviteetteja. Tämän seurauksena kaveripiirini on rajoittunut lähinnä kämppiksiini sekä muutamiin muihin henkilöihin. Ei siinä mitään, kämppikset ovat huipputyyppejä, mutta olisihan se kivaa tutustua enemmänkin ihmisiin. Tänään oli kuitenkin societys day, jolloin nämä yhteisöt rekrytoivat uusia jäseniä. Toimintakin alkaa pyörimään vähitellen. Liityin ensitöikseni International Students Societyyn ja heti tänään illalla on luvassa erasmusbileet, joita odotankin innolla. Kamera kulkee luonnollisesti mukana. Muihin yhteisöihin en tällä erää liittynyt, mutta tarkkailen sähköpostin välityksellä, minkälaista ohjelmaa nämä järjestävät.

Tällä viikolla olen ottanut opintoja haltuun ja jopa lueskellut kurssikirjoja ja kurssimateriaaleja. Kurssivalintani tuntuvat kuitenkin vieläkin elävän. Dumppasin Irlannin 1700-luvun historia -kurssin (1800-luvussa on tarpeeksi tekemistä) ja valitsin Iirin kielen alkeiden kurssin. Olisihan se hauska oppia edes muutama fraasi tai kansanlaulu. Olisihan se myös komeeta liittää CV:n kielitaitoihin merkintä "iiri: perusteet". Tämän nykyajan todellisen lingua francan hallitseminen avaa varmasti tulevaisuudessa monia ovia.

Alkuviikosta varmistui myös, että pääsen ilokseni isännöimään suomalaisia vieraita marraskuisessa Irlannissa. Ville ja Kirsi sekä todennäköisesti Kirsin kaveri Katri lentävät Tampereelta ja Mikko Berliinistä Dubliniin. Pääkaupungin katsastamisen lisäksi vuokranemme auton ja kiertelemme Galwayn luonnonkaunista lähiseutua. Ei muuta kuin tervetuloa vaan jo etukäteen!

Koska paljastin jo Facebookissa hämmentävän suurta kiinnostusta aiheuttaneen laulamani karaokekappaleen nimen, niin kerrottakoon se myös tällä foorumilla, jottei kukaan enää epäile sekunnin vertaa minun laulaneeni Celine Dionia. Esitin sydäntäriipaisevan tulkinnan U2:n klassikosta I Still Haven't Found What I'm Looking For. Tämä oli vaikeampi kappale, kuin mitä olin etukäteen ajatellut. Äänialani osoittaui jokseenkin riittämättömäksi, mutta yleisö oli silti (tai ehkä juuri tämän takia) hyvin mukana. Jälkeenpäin oli kuitenkin hieman sellainen olo, että pitikö sitä nyt taas mennä laulamaan. :)

Kuukausi takana

Olen ollut Irlannissa nyt kuukauden päivät. Täytyy sanoa, että aika on mennyt nopeasti. Kivaa on ollut ja sopeutuminen on sujunut ongelmitta, eikä koti-ikävä ole vaivannut, muutamia yksittäisiä hetkiä lukuunottamatta. Kuukauden lomailun jälkeen arki alkaa vähitellen kuitenkin koittamaan. Tämä viikonloppu on ollut turhankin arkinen. Olimme perjantaina kämppisten kanssa pitkän kaavan kautta ulkona. Päädyin vielä eräiden irlantilaisten vanavedessä jatkoille. Lauantai olikin hyvin saamaton päivä, enkä tänäänkään ole jaksanut tehdä oikein mitään.

Kurssivalikoimani alkaa olla nyt kasassa. Olen valinnut viisi viiden opintopisteen kokonaisuutta. Kolme valtio-opin kurssia: Theories of the Welfare State, Introduction to Northern Ireland Politics ja Development & Change. Näiden lisäksi olen valinnut Irlannin 1700- ja 1800-luvun historiaa käsittelevät kaksi historian kurssia. Näillä mennään nyt. Yhden kurssin voin tiputtaa näistä pois, jos tuntuu liian työläältä. Työtä kursseissa kyllä pitäisi riittää. Joudun kirjoittamaan neljä esseetä ja tekemään neljä loppukuulustelua. Tähän mennessä en ole vielä kirjoja avannutkaan, mutta ajattelin, että vähitellen voisi olla senkin aika. Ensi viikolla on myös sekä "Clubs day" että "Societys day", joiloin nämä yhteisöt rekrytoivat ihmisiä mukaan toimintaan.

Nettiä emme ole vielä kotiimme saaneet. Vuokraisäntämme antaa tämän suhteen lähinnä epämääräisiä lupauksia. Ongelmana tässä on, että emme voi avata liittymää itse, sillä joutuisimme tekemään vuoden pituisen sopimuksen. Tämän takia Internetajan ulkopuolella elävän uskomattoman kiireisen irlantilaisen vuokraisäntämme Vincentin on tämä tehtävä. Yliopistolla pystyy kyllä käyttämään koneita ja langaton verkko on kampusalueella aikkialla läsnä, mutta ehkä sitä kuitenkin mieluummin istuisi sunnuntai-iltana kotona koneen ääressä kuin yliopiston aulassa.

Koska olen laittanut blogiini kuvia lähinnä reissuista, nähtävyyksistä ja baareista, laitettakoon nyt myös muutama kuva yliopistolta. Todistettakoon näin, että olen täällä käynyt, mikäli joku on tätä epäillyt. :)

Belfast

Koska viime viikolla ei tuntunut olevan vielä hirveästi luentoja ja torstai ja perjantai olivat minulla kokonaan vapaat, päätin tehdä ex tempore viikonloppureissun Belfastiin. Vierailu Pohjois-Irlannissa oli etukäteen yksi eniten odottamistani tapahtumista. Halusin nähdä nimenomaan Belfastin ja havainnoida omin silmin kaupungin traagisen lähihistorian jälkiä. Seuraavassa raportti ja runsas kuvakooste viikonlopun annista.

Järjestellessäni matkaa torstaina huomasin, että yhteydet Galwayn ja Belfastin välillä eivät ole päätä huimaavia. Matka Belfastiin kestäisi 7 tuntia ja bussia olisi vaihdettava kahteen otteeseen. En kuitenkaan antanut tämän lannistaa, vaan kahdeksalta perjantaiaamuna läksin kotoa kävelemään kohti bussiasemaa. 7 tuntia on kuitenkin lyhyt matka verrattuna 22h bussimatkoihin, joita teimme esim. vuodenvaihteessa Etelä-Amerikassa... Aamuherätys ei ollut niitä kaikkein miellyttävimpiä, sillä olin edellisenä iltana ollut Elinan, helsinkiläisen biologian opiskelijan, kanssa Roisin Dubhissa katsomassa japanilaisen post-rock bändin, LITEn, keikkaa. Keikka oli täyttä rautaa, mutta unet jäivät hieman vähiin. Viimeistään tämän keikan jälkeen voin sanoa, että olen löytänyt kantabaarini. Tälläkin viikolla olisi pari kiinnostavaa keikkaa tiedossa, mm. suomalainen indiebändi Rubik.

Chekattuani itseni sisään hostelliin lähdin kuikuilemaan kaupungin keskustaa. Belfastissa on asukkaita vajaat 300 000 ja keskusta tuntuu ihan kunnon suuren kaupungin keskustalta. Pohjois-Irlanti on osa Isoa-Britanniaa ja valuutta on näin ollen luonnollisesti Sterling. Tämä aiheutti pientä päänvaivaa joutuessani laskeskelemaan kolikoita, sillä en halunnut, että minulle jää kasa puntia kouraan, kun palaan Galwayhin. Kovinkaan paljon en kuitenkaan jaksanut perjantaina kierrellä, sillä tarkoituksenani oli tehdä lauantaina pitkä kävelykierros syvälle Länsi-Belfastin uumeniin. Illan käytin tämän retken suunnitteluun.


Kaupungintalo


Queens University


Jonkin aikaa 1600-luvulla Englannin tasavaltaa sisällissodan jälkimainingeissa hallinneen Oliver Cromwellin mukaan nimetty katu. Hänen mukaansa on tuskin nimetty ainoatakaan katua rajan eteläpuolella, sillä hänen Irlannin "vierailuansa" 1600-luvun puolivälissä pidetään yhtenä maan historian pahimmista tuhoista. Yksi pahmmista loukkauksista, mitä Irlannissa voi sanoa on kuuleman mukaan "Oliver Cromwell was a good man".

Aamupalan jälkeen lähdin lauantaina kuitenkin ensiksi shoppailemaan. Visa vinkui. Ostin Irlannin historian vuosien 1600-1972 väliltä käsittävän kirjan, sekä Rage Against The Machinen t-paidan, josta olin jo vuosikaudet haaveillut. Tämän jälkeen lähdin Lonely Planetin kanssa vaeltamaan kohti katolisten asuttamaa Falls roadia. Ensiksi vastaan tuli Divis Towerin torni, jonka ylimmistä kerroksista turvallisuus joukot ovat aikanaan (en tiedä tekevätkö niin yhä) valvoneet Länsi-Belfastin aluetta. Alueen kiinnostavinta antia olivat kuitenkin odotusten mukaisesti poliittiset seinämaalaukset ja muistomerkit, joita oli joka puolella. Kiinnostava ykstyiskohta oli myös katolisen ja protestanttisen alueen erottava "Peace line", muuri jonka britit pystyttivät 1970. Vaikka konflikti on tänä päivänä enemmän tai vähemmän historiaa, on muuri edelleen pystyssä ja sen portit ovat öisin kiinni.


Divis Tower

Katolisella alueella näkyvimmin olivat esillä IRAn vuoden 1981 nälkälakossa kuolleet 10 vankia ja kaikkein näkyvimmin ensimmäisenä kuollut liikkeen johtaja Bobby Sands. Juuri ennen kuolemaansa Sands oli valittu vaaleissa Lontoon parlamenttiin. Vangit olivat kapinoineet sitä vastaan, että heiltä oli brittien toimesta viety poliittisten vankien status. Oli selvää, ketkä olivat paikallisten sankareita ja ketkä konnia. Vieraillessani Sinn Feinin myymälässä, josta ostin Sandsin kuvalla varustetun kahvikupin, näin julisteita, joissa oli Margaret Thatcherin kuva ja alla teksti "wanted for murder of Irish prisoners". Päästäkseen sisälle liikkeeseen oli soitettava ovikelloa. Ihmettelin tätä ensin hieman, kunnes minulle valkeni, että tämä on puhdas turvallisuuskysymys. Yleinen ilmapiiri alueella tuntui kuitenkin varsin iloiselta ja positiiviselta. Käydessäni syömässä herkullista kotiruokaa alueen sosiaalisen toiminnan keskipisteessa katolisessa kulttuurikeskuksessa tunsin oloni levolliseksi ja saatoin rentoutua ja kuunnella nurkassa jammailevaa muusikkoja. Vaellukseni Belfastin katolisella puolella päättyi hautausmaalle, jonne mm. em. nälkälakkolaiset ovat haudattu. Harmikseni en kuitenkaan onnistunut paikallistamaan heidän hautoja. Alla kuvia katolisten Falls roadilta.


Maalaus "solidaarisuuden muurilta". Muurilla oli maalauksia liittyen mm. Irakin sotaan, Kuubaan ja Palestiinaan.


IRAn O-kompanjan 2. pataljoonan kaatuneiden muistomerkki


IRA-ikoni, 1981 kuollut Bobby Sands


Kaatuneiden muistolaattoja oli paljon (RUC oli 2001 kuopattu pahamainen Pohjois-Irlannin poliisilaitos)


Sinn Feinin toimisto


Tämän ravintolan edessä Bill Clinton ja Sinn Feinin johtaja Gerry Adams kättelivät historiallisesti 1995


Vapaata Irlantia julistava maalaus. Käsinmaalattu "RPG Avenue" ei tarkoita, että alueella asuisi roolipelaajia, vaan RPG tarkoittaa tässä yhteydessä "Rocket-propelled granade". Tältä kadulta IRAn sotilaat saattoivat hyvin tulittaa vastapuolen sotilastukikohtaa.


Poliisin kumiluodeista surmansa saaneiden muistoa kunnioittava seinämaalaus


Nälkälakkolaisten (eli "H-Blockin") muistomerkki


Yleiskuvaa Falls roadilta. Kirkon näköinen rakennus on katolilaisten irlanninkielinen kulttuurikeskus


Jälleen nälkälakkolaisia tukeva maalaus

Nähtyäni Falls roadin suuntasin kohti protestanttien asuttamaa Shankill Roadia. Edellä mainitun muurin tähden jouduin kiertämään varsin pitkän lenkin ennen kuin löysin avoimet portit ja reitin päästäkseni tänne. Alla kuvia tästä surullisesta muurista.











Päästyäni Shankill Roadille näky oli liioittelematta täydellisen tyrmäävä. Olin toki odottanut näkeväni konfliktin toisen puolen ja protestanttisia seinämaalauksia ja muuta propagandaa, mutta en ollut odottanut näkeväni katua, jonka yllä kulkevat tuhannet pienet Ison- Britannian liput, Union Jackit. Katolisella alueella liehui Irlannin trikolori, mutta tämä oli huomattvasti hillitymmin esillä ja alue tuntui jotenkin sympaattiselta. Shankill Roadin räikeä liputus tuntui täysin mauttomalta ja vei minulta lähes tulkoon jalat alta. Ehkä tämän tähden alue tuntui jotenkin sisäänpäin lämpiävämmältä eikä ollenkaan yhtä mukavalta kuin Falls roadin alue. Alla kuvia protestanttien asuinalueelta.




Shankill Road ja lyhtypylväitä pitkin kulkevat pienoisunionjackit


UVF:n maalaus. UVF tulee sanoista Ulster Volunteer Force. Järjestö on protestanttien IRAta vastaava paramilitaarinen organisaatio.


Kuningataräidin muistoa kunnioittava maalaus


Myös protestanttien alueelta löytyi paljon muistolaattoja omien uhrien muistoksi


Protestanttien sotilaallisen vastarinnan historiasta kertova maalaus




Yksi lukuisista UVF-aiheisista maalauksista


Ulster viittaa 6 Irlannin maakuntaan, jotka kuuluvat Isolle-Britannialle. "No surrender" on vanha protestanttien iskulause, jonka juuret ovat 1600-luvun lopulta, kun katolilaiset piirittivät Derryn kaupunkia.

Kuin sattuman kaupalta tänä viikonloppuna pelattiin täysi kierros kansainvälistä jalkapallo. Sekä Pohjois-Irlanti että Irlanti pelasivat vieraissa, siten että Pohjois-Irlanti pelasi ensin ja Irlanti heti tämän jälkeen. Latvia-Pohjois-Irlanti ei pelinä ollut etukäteen ajatellen niitä kaikkein kiinnostavimpia, mutta ajattelin, että olisi mielenkiintoista katsoa tämän paikallisten ympäröimänä ja tämän perään Irlannin peli ja tarkkailla ihmsiä ja reakioita. Näin ollen suuntasin paikalliseen sporttibaariin tekemään osallistuvaa kenttätutkimusta. Olin pelien jälkeen hieman hämilläni. Pohjois-Irlannin pelin aikana baari oli täynnä ja kaikki baarissa olevat seurasivat intensiivisesti peliä. Pohjois-Irlanti hävisi omalla maalilla 1-0 ja ottelun jälkeen suurin osa väestä lähti menemään. Ne jotka jäivät, jäivät juomaan kaljaa eivätkä katsomaan puolen tunnin päästä alkanutta Slovakia-Irlanti -peliä. Olin ainoita ihmisiä baarissa, jotka ylipäänsä seurasivat tätä ottelua. Kaiken lisäksi puolista baarin tv-ruuduista tuli ottelu Wales-Saksa. Kenttätutkimukseni anti oli hieman erilainen mitä odotin, sillä olin odottanut, että Irlannin peliä katsottaisiin yhtälailla Pohjois-Irlannin pelin kanssa. Olen hieman epävarma siitä, missä määrin Pohjois-Irlannin asukkaat identifioivat itsensä briteiksi, pohjoisirlantilaisiksi ja irlantilaisiksi. Hypoteesini oli, että protestantit pitäisivät itseään britteinä tai pohjoisirlantilaisina ja katolilaiset itseään irlantilaisina. Mikäli tämä hypoteesi pitää paikkansa, valitsemassani sporttibaarissa ei katolisia ollut ilmeisesti ainuttakaan.

Pohjois-Irlannin konflikti on ymmärtääkseni virallisesti ohi. Poliittiset johtjat Gerry Adams ja Ian Paisley ovat istuneet saman pöydän ääreen ja puolisotilalliset organisaatiot, IRA ja UVF etunenässä, ovat aseistaan luopuneet. Konfliktin jäljet ja muisto on kuitenkin edelleen Belfastissa läsnä. Katolilaisten ja protestanttien asuinalueiden vertailu auttoi näkemään, kuinka eri tavalla nämä ihmisryhmät katsovat tai vähintäänkin ovat katsoneet maailmaa. Aikaisemmin sorrettujen katolisten (onko tämä katolinen vai katolilainen, olen koko tekstin ajan arponut näiden välillä) asema on paranutunut mm. poliittisten uudistusten asuinolojen kohentumisen myötä. Edelleen pystyssä oleva Länsi-Belfastissa kulkeva asuinalueet erottava muuri kertoo kuitenkin, että asiat voisivat olla paremminkin.

Vierailun suhteen kävi vähän huono tuuri, että Dublinissa tapaamani belfastilainen arkeologi Fionnuala, jolle olin lähettänyt sähköpostia pari viikkoa sitten, vastasi vasta nyt viikonlopun aikana ja pahoitteli, ettei ollut vastannut aikasemmin ja pyysi ilmoittelemaan, kun olen tulossa katsomaan Belfastia. Paikallisen seurassa olisi saanut enemmän irti kaupungista ja olisin voinut varovasti tiedustella myös mieltäni hämmentäneitä kysymyksiä. Mutta kaiken kaikkiaan kaupunki oli historiansa puolesta kenties kiinnostavin paikka, missa olen koskaan käynyt. Oikeastaan ainoa historialtaan yhtä kiinnostava paikka, mitä mieleen tulee on Berliini. Aikaa olisi ehkä voinut olla vähän enemmän, koska bussimatkat olivat sen verta pitkiä ja raskaita kaikkine vaihtoineen. Nyt oli aikaa oikeastaan ainoastaan lauantai ottaa kaupunki haltuun. Yksin matkatessa sain tutustua rauhassa kaupungin poliittiseen historiaan, mutta kaupungin kuuluisa pubiskene jäi oikeastaan kokematta. Voi olla, että jos myöhemmin syksyllä tarjoutuu tilaisuus lähteä jonkun porukan mukana Belfastiin, niin käytän tämän tilaisuuden hyväkseni.

Uusi kämppis ja alkavat opinnot

Pieni tovi ehti vierähtää viimeisestä päivityksestä. Kotona ei nettiä vielä ole, mutta yliopiston tunnukset toimivat nyt, joten enää ei tarvitse maksaa 1e/15min nettikahvilan yhteydestä. Nyt blogin päivittäminen on myös huomattavasti helpompaa eikä kerralla tarvitse yrittää kirjoittaa mitä kaikkea on tapahtunut viikon aikana ja välillä voi kirjoittaa myös yleisemmistä asioista, kuten irlantilaisen urheilumaaliman käsittämättömyydestä. Kiitos kaikille kommenteista, on ilo huomota, että blogillani on lukijoita! Vastailenpa näin tämän postauksen aluksi joihinkin kommenteissa ilmenneisiin relevantteihin kysymyksiin.

- Kyllä, koirat Irlannissa juovat Guinnesia.

- Putkimies rassasi ainoastaan putket, jotka olivat sen tarpeessa.

- Irlantilainen talo muistuttaa kai pitkälti englantilaista. Taloja ei voi mitenkään lämpimiksi kutusua ja tohvelit ovat sisällä välttämättömyys. Kuuma ja kylmavesi hanat ovat toki lavuaarin eri reunoilla. Kokolattiamattoa ei kuvissa näy, mutta yläkerran makuuhuoneista se löytyy. Kylppäriin tätä ei sentään ole asennettu, which is nice.

- Osoitteeni Irlanissa on:

86 Gleann Dara
Rahoon
Galway
Ireland

Sitten itse asiaan. Puolentoista viikon aikana on tapahtunut luonnollisesti kaikenlaista kivaa. Kansainvälinen kommuunimme kansainvälistyi viime viikolla entisestään. Artur otti huonetoverikseen portugalilaisen biologian opiskelijan, Antonion, joka on osoittautunut oikein mukavaksi kaveriksi ja joka ollut mukava lisä kommuuniimme. Artur sanoi, että häntä ei huonetoveri haittaa. Itse en voisi kuvitellakaan asuvani 4 kuukautta samassa huoneessa toisen opiskelijan kanssa. Kulttuurieroja kenties. Toistaiseksi Antonio nukkuu kuitenkin olohuoneen sohvalla, sillä uskomattoman kiireinen vuokraisäntämme Vincent ei ole ehtinyt järjestämään kahden yhden henkilön sängyn paikalle kuskaamista Arturin huonessa olevan parisängyn tilalle.

Yliopiston baari ja karaokebileet

Valitettavasti sorruin laulamaan

Galwayn yliopistossa on opiskelijoita 15 000, joista vaihto-opiskelijoita on 1500. Kun ajattelee, että koko kaupungissa on asukkaita n. 70 000, niin opiskelijoiden osuus väkimäärästä on melkoinen. Amerikkalaisia vaihtareita tuntuu olevan paljon. He tuntuvat tosin hengailevan paljon keskenään ja asuvan lähinnä opiskelija-asuntoloissa. Arvioni saattavat tosin olla vieläö hieman hataralla pohjalla. Euroopasta tuntuu olevan eniten opiskelijoita Saksasta. Myös Espanjasta tuntuu tulevan paljon vaihtareita. Suomalaisia olen kohdannut itseni lisäksi 4. Kolme biologiaa opiskelevaa tyttöä, jotka asuvat samoilla kulmilla kuin me, sekä yhden valtio-opin opiskelijan Jyväskylästä. Yllätyksekseni en ole vielä törmännyt muihin pohjoismaalaisiin. Ruotsalaisiin törmää yleensä kaikissa yhteyksissä kaikkialla maailmassa, mutta täällä ei ole vielä tullut vastaan ainuttakaan ihmistä länsinaapurista. Ihmiset joihin olen ollut yhteydessä ovat kämppisten lisäksi olleet lähinnä saksalaisia, espanjalaisia ja suomalaisia. Katsotaan nyt, minkälaiseksi kaveripiiri muodostuu syksyn aikana. Voi olla kuitenkin, että yleinen ilmiö, että vaihtarit hengailevat lähinnä keskeenään toteutuu myös itseni kohdalla.

Kova meno

Orientaatiopäivä oli viime torstaina ja ja kurssitarjonta ja valinnat alkavat vähitellen hahmottua. Tällä hetkellä olen valinnut reiilun valikoiman valtio-opin ja historian kursseja, joista tiputan muutaman vielä pois. Iirinkielen alkeet pitäisi vielä mahduttaa johonkin väliin. Vapaapäiviä ei viikolle näytä tulevan ja opintopisteitä pitäisi syksyn aikana (tämän hetken suunnitelman mukaan) kertyä 20-30. Kelan vaatimus on 4,8op/tukikuukausi, joten 20 op olisi täysin riittävä määrä opintoja tälle syksylle. En sitten tiedä, miten se etten saavuttanut tarpeeksi opintoja viime lukuvuoden aikana nostettuihin tukikuukausiin nähden tulee tähän asiaan vaikuttamaan... Kurssitarjonta etenkin valtio-opin osalta vaikuttaa joka tapauksessa huomattavasti laajemmalta kuin Helsingin yliopistossa. Erilaisia valinnaisia kursseja on tarjolla laidasta laitaan ja suurimmat osat näistä ovat kaiken lisäksi osanottajamääriltään rajoitettuja seminaareja, joihin valtio-opin laitosten erasmusvaihtareilla on taattu pääsy. Esseiden kirjoittaminen näyttää olevan pelottavan yleistä täällä. En edes uskalla laskea, kuinka montaa esseetä joudun syksyn aikana kirjoittamaan. Varmaan lähemmäs kymmenen. Luultavasti näiden kaikkien deadlinet osuvat suurin piirtein marras-joulukun vaihteesen. Tällöin lienee kiirettä ja stressiä edessä. Esimerkin vuoksi Irlannin tutkimuksen laitoksen tarjoamalla Irish Life & Culture nimisellä kurssilla kuuluu kirjoittaa neljä 1500 sanan esseetä. Nyt näyttää tosin siltä, että joudun aikatauluongelmien vuoksi skippaamaan tämän kurssin. Yleensä sentään yksi tai kaksi esseetä per kurssi riittää. Valtio-opin kurssit alkavat ensi viikolla ja olin jotenkin uskossa, että näin on myos historian kurssien osalta. Kuulin kuitenkin yhdelta saksalaiselta tytolta eilen baarissa, etta hissan kurssit alkaisivatkin jo tällä viikolla ja näin laitoksen sihteerikin vastasi minulle, kun kävin häneltä tänään asiaa kohteliaasti tiedustelemassa. Missasinkin nyt sitten ilmeisesti tyylikkäästi ensimmäiset luentoni.

Antonio ja minä

Vanhana, joskin nykyään jo jäähdyttelevänä ainejärjestöveteraanina opiskelijoiden sosiaalinen toiminta ja sen järjestyminen kiinnostaa luonnollisesti minua. Ainejärjestöjä ei täällä ole. On olemassa ”Students Union”, joka kaiketi vastaa HYYtä. Students Union on opiskelijoiden ääni, joka järjestää myös tapahtumia. Opiskeiljoiden sosiaalinen elämä ja vapaa-ajan aktiviteetit koostuvat kuitenkin ilmeisen tyypilliseen angloamerikkalaiseen tyyliin kiinnostuksen mukaan organisoituneista yhteisöistä. Yhteisöjä ovat esimerkiksi film society, art society, chess society, palestine support society, food & drinks society. Opiskelijoita kannustetaan monilta tahoiltaan liittymään nähin yhteisiöhin. 19. syyskuuta on ”societies day”, jolloin yhteisöt esittäytyvät ja rekrytoivat jäseniä. Olen ajatellut liittyväni ainakin International students societyyn ja mahdollisesti vielä johonkin muuhun. Erilaisia vaihtoehtoja on 86.

Kämppikset

Viela muutama sana paikallisesta yoelämästä. Erilaisia pubeja, superpubeja ja yokerhoja on kaupungin keskustan pienellä alueella paljon ja "bar crawling" on helppoa. Huomasin, ettei tässä kirjoituksessa olekaan muita kuin iltakuvia. Täytynee varmaan lähipäivinä kulkea kameran kanssa yliopistolla ja kaupungilla. Musiikkiskene vaikuttaa myos varsin mielenkiintoiselta. Eilen olin Antonion ja Arturin kanssa manchesterilaisen punkbändin Kamikaze Spermin keikalla (joskin ilmeisesti missasimme illan pääesiintyjän) ja torstaina Roisin Dubhissa soittaa japanilainen post-rock bändi LITE, jota ajattelimme mennä kuuntelemaan. Irlantilaista kansanmusiikkia on myos tarjolla, mutta tätä kuulemaan en ole vielä sentään sortunut. Viikonloppuisin meininki kaupungilla ja kaduilla on vilkasta. Suurin ero Suomeen on, että kaikki paikat oli, kyseessä yokerho tai pubi, sulkevat ovensa viimeistään klo 2 yolla. Menon ollessa ylimmillaan valot lävähtävät päälle ja ihmismassat syoksyvät kaduille. Lieneeko sitten taustalla valtion yritys holhota juomistavoistaan kuuluisia irlantilaisia, mutta hieman oudolta tämä on tuntunut. Pubien suhteen odotinkin tätä, mutta ajattelin, että yokerhot noudattelisivat enemmän mannermaista sulkemisaikaa. Kulttuurieroja kenties.

Aransaaret

Vietimme Aransaarilla alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen vain yhden yön. Saavuimme saarille pyöriemme kanssa viime viikon maanantaiaamuna parin tunnin bussi- ja laivamatkan jälkeen ja olimme takaisin Galwayssa tiistai-iltana. Tämä aika riitti vallan mainiosti ottamaan haltuun saarista isoimman, Inishmoren, joka päästä päähän on 14 kilometriä pitkä. Kaksi pienempää saarta jäi nyt näkemättä, mutta tällä kertaa energia ei näihin riittänyt. Yhdessä saaressa oli näkemistä kerrakseen. Saarilta löytyi irlantilainen maisema, jonka olin odottanutkin loytavani: vihreitä niittyjä, kallioita ja kiivimuureja. Pronssikauden aikaiset linnoitukset olivat myös mielenkiintoisia. Inishmore oli kasvillisuudeltaan hyvin karu. Talla Aransaarien paasaarella on asukkaita tuhatkunta ja pelkäsin etukäteen massiivsta turistilaumaa pilaamassa saarta. Turisteja oli, mutta ei mitenkään häiritsevän paljon. Saarelta oli helppo löytää paikkoja, joissa saattoi istua yksin ja antaa ajatusten lähteä harhailemaan. Eräs asia, joka Inishmorelta puutui olivat lampaat. Koska saaret ovat tunnetut aranvillasta valmistetuista villapuseroista, odotin näkeväni valtavia lammaslaumoja määkivän kivisillä niityillä. Ainoatakaan lammasta ei kuitenkaan näkynyt ja kun kysyin asiasta, minulle kerrottin, että lampaita on saarilla kolme. Villa tulee ympäri Irlantia ja ilmeisesti myös villapuseroita valmistetaan vähän siellä sun täällä. Jätin ”aidon aranvillapaidan” ostamatta. Joka tapuksessa kerrassaan kaunis paikka. Jotenkin mieleen tuli Isla del Sol Boliviasta. Kuvat puhukoot puolestaan.